Sari

Miksi juuri Sellainen?

Koska kiinnostuit ja klikkasit linkkiä kerron hieman lisää itsestäni.

Ryhdyin yrittäjäksi keväällä 2011 työskenneltyäni sitä ennen toistakymmentä vuotta energia-alalla erilaisissa myynti-, koulutus- ja asiakaspalvelutehtävissä. Työelämässä törmäsin usein tilanteisiin, jossa olisi tarvittu osa-aikaista tai projektiluonteista apua erilaisiin tehtäviin.

Uuden henkilön palkkaaminen olisi ollut liian riskialtista ja kallista. Toimialapalveluista saatu apu taas ei aina vastannut odotuksia. Halusin vastata tuohon tarpeeseen ja ryhdyin itse yhden naisen ”toimialapalveluksi”.

Yllättävän pian työllistinkin itseni täysipäiväisesti myynnin, koulutuksen ja projektijohtamisen tehtävissä. Toimintani on sen jälkeen jatkuvasti jalostunut juuri toivomaani suuntaan eli henkilöstön kehittämiseen ja valmentamiseen. Työnohjaajaksi opiskeleminen on tuonut uutta syvyyttä työskentelyyni ja voin hyödyntää oppimiani ryhmän- / yksilönohjaamistaitojani kaikessa mitä teen. Oman urapolkuni löytäminen onkin elämäni suurin onnistumistarina.

Muutokset tekemisen suunnassa eivät ole silti muuttaneet Sellaisen perusideologiaa:

"Työni painopiste on tavoitteiden mukaisessa tuloksessa, sekä inhimillisesti että liiketoiminnan kannattavuudessa mitattuna. Innostunut ja sitoutunut asenteeni palvelee sekä yhteistyökumppaneitani että laaja verkostoani. Jahkailu, räpeltäminen ja lusmuilu ei kuulu toimenkuvaan."

Kiinnostaisiko sinua Sellainen yhteistyö? Ota yhteyttä!

Sari

Sari Lindberg

Sellainen

Sellainen Konsultointi Tmi